David Marciano

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

David Marciano (s. 7. tammikuuta 1960 New Jersey, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka on esiintynyt mm. Raymond "Ray" Vecchiona sarjassa Chicagon ratsupoliisi (1994–1999).

Marciano opiskeli biolääketiedettä Bostonin yliopistossa ja aloitti näyttelemisen Bostonissa vuonna 1983. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa hän työskenteli useissa pikkusarjoissa Los Angelesiin siirryttyään, kuten esimerkiksi "Wiseguy" (1987) ja "Civil Wars" (1991).

Lopulta David Marciano valittiin Chicagon ratsupoliisi -sarjaan, jonka hän oli ehtinyt jo kolmeen otteeseen perua ennen lopullista hyväksymistään. Marciano esiintyi Raymond Vecchion roolissa ensimmäisellä ja toisella kaudella, sekä teki paluun viimeisen, eli neljännen kauden kahteen viimeiseen jaksoon. Kolmannella ja neljännellä kaudella Paul Grossin tähdittämän Benton Fraserin rinnalla nähtiin Callum Keith Rennie.

Due Southin loputtua 1999 David Marciano on esiintynyt elokuvissa ja sarjoissa, esimerkiksi "CSI: New York" (1 jakso), "The Shield" (21 jaksoa 2005-2007) ja elokuvassa "Caught on Tape", jossa hän esittää etsivä Brownia.

Lähteet

  • IMDb – David Marciano
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Yhdysvallat
Muut
  • IdRef