Filmtown

Video Film Town Oy
Filmtownin ja Candytownin liike Oulun Torikadulla
Filmtownin ja Candytownin liike Oulun Torikadulla
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1991
Toimitusjohtaja Tero Nurminen
Kotipaikka Piispanristi, Suomi
Toiminta-alue Suomi
Toimiala vuokraelokuvat, irtomakeiset
Henkilöstö 350 (2012)[1]
200 (2018)[2]
Kotisivu www.filmtown.fi
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo
Vuokraelokuvia Filmtownissa vuonna 2023.

Video Filmtown Oy on vuonna 1991 perustettu videovuokraamoketju.[1] Sen ensimmäinen liike perustettiin Turun ydinkeskustaan Eerikinkadulle, missä se toimi huhtikuuhun 2018 saakka.[1][3] Myös yhtiön pääkonttori sijaitsee Turussa.[1] Ketjun toimitusjohtaja on Tero Nurminen.[4][5]

Filmtownilla oli vuonna 2012 noin 350 työntekijää ja 70 myymälää sekä lisäksi pienempiä vuokrauspisteitä muiden liikkeiden, kuten huoltoasemien ja kioskien, yhteydessä.[1] Yhtiön liikevaihto oli tuolloin noin 14,9 miljoonaa euroa.[4] Oheismyynnin kuten irtokarkkien osuus myynnistä oli noin 40 prosenttia.[6] Vuonna 2015 yrityksen liikevaihto oli 10 miljoonaa euroa ja henkilöstö noin 250.[7]

CandyTown

Makeiskonseptin laajentamiseksi Filmtown Oy avasi maaliskuussa 2011 ensimmäiset myymälät uudelle omistamalleen CandyTown-makeismyymäläketjulle. Filmtowniin kuuluu myös Unileverin franchising-periaatteella toimivia Spice Ice -jäätelöbaareja.[2] Vuoden 2018 lopulla Filmtownilla oli kolmisenkymmentä Filmtown-videovuokraamoa ja lisäksi parikymmentä karkki- ja jäätelöpistettä ilman elokuvavuokrausta[8].

Toiminnan päättyminen

Tampereen viimeinen Filmtown suljettiin tammikuussa 2022, Turun ja koko Varsinais-Suomen viimeinen maaliskuussa 2022. Helsinkiin jäi vielä kaksi vuokrauspistettä, mutta koko ketjun liikevaihdosta enää pari prosenttia tuli videovuokrauksesta, loppu makeismyynnistä.[9] Vuoden 2022 jälkeen vuokralle ei enää asetettu uutuuselokuvia.[10] Syksyllä 2023 toimipisteitä oli koko maassa enää viisi,[11] ja Filmtownin ilmoitettiin lopettavan elokuvien vuokraamisen vähäisen kysynnän vuoksi ja jatkavan toimintaansa Candy Town Oy -makeismyymäläketjuna.[12]

Katso myös

  • Makuuni

Lähteet

  1. a b c d e Video Filmtown Oy Filmtown. Viitattu 21.10.2013.
  2. a b Turunen, Petri: Filmtown uskoo yhä videovuokrauksen tulevaisuuteen – käännetty ajatus pelastaa koko alan Taloussanomat. 23.8.2018. Sanoma Media Finland. Viitattu 22.11.2018.
  3. Turun keskustan myymälämme kiittää ja kuittaa! 15.4.2018. Filmtown. Viitattu 16.12.2018.
  4. a b Lievästä kasvusta huolimatta Video Film Town Oy:n tulos heikkeni selvästi 27.3.2013. Kauppalehti. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 21.10.2013.
  5. Tietosuojaseloste filmtown.fi. Viitattu 24.10.2023.
  6. Iso joukko suomalaisia lopetti dvd-levyjen vuokraamisen 26.7.2012. Iltasanomat. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 21.10.2013.
  7. Filmtown filmtown.fi. Viitattu 24.10.2023.
  8. Liikkeet Filmtown. Viitattu 16.12.2018.
  9. Manninen, Carolus & Collin, Paula: Turun viimeinen Filmtown lopettaa Yle. 25.3.2022. Viitattu 25.3.2022.
  10. Oksa, Ville: Filmtown lopettaa, nyt selvisi aikataulu – Helsinkiläisestä liikkeestä vuokrataan enää muutama elokuva viikonlopussa Helsingin Uutiset. 20.10.2023. Viitattu 24.10.2023.
  11. Liikkeet filmtown.fi. Viitattu 24.10.2023.
  12. Orama, Anna: Filmtown lopettaa elokuvien vuokraamisen ja jatkaa pelkkänä karkkikauppana Yle. 20.10.2023. Viitattu 23.10.2023.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filmtown.
  • Filmtownin kotisivu
  • Talouselämä: Leffavuokraamot sinnittelevät karkkimyynnillä (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.