Jorge Lorenzo

Jorge Lorenzo
Jorge Lorenzo vuonna 2013
Henkilötiedot
Syntynyt	4. toukokuuta 1987 [1]
Kansalaisuus	Espanja
Uratiedot
Aktiivisena	2002–2019
Pyörän numero	99
Nykyinen talli	Yamaha (testikuljettaja)
Entiset tallit	Movistar Yamaha MotoGP (2008–2016) Ducati Team (2017–2018) Repsol Honda (2019)
Tilastot
MotoGP
Kilpailuja	203
Maailmanmestaruuksia	3 (2010, 2012, 2015)
Voittoja	47
Palkintosijoja	114
Paalupaikkoja	43
Nopeimpia kierroksia	30
Ensimmäinen kilpailu	Qatar 2008
Ensimmäinen voitto	Portugal 2008
250-kuutioiset
Kilpailuja	48
Maailmanmestaruuksia	2 (2006, 2007)
Voittoja	17
Palkintosijoja	29
Paalupaikkoja	23
Nopeimpia kierroksia	4
Ensimmäinen kilpailu	Espanja 2005
Ensimmäinen voitto	Espanja 2006
Aiheesta muualla
www.jorgelorenzo.com
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Jorge Lorenzo Guerrero (s. 4. toukokuuta 1987 Palma de Mallorca^[2]) on entinen espanjalainen ratamoottoripyöräilijä ja MotoGP-luokan kolminkertainen maailmanmestari vuosilta 2010, 2012 ja 2015. Lisäksi hän on 250-kuutioisten kaksinkertainen maailmanmestari.

Lorenzo ajoi kaudella 2019 MotoGP-luokassa Hondan tehdastallissa.^[2]

Ennen MotoGP-luokkaa

Lorenzo debytoi 14-vuotiaana ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa vuonna 2002, kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana. Hän otti samassa luokassa uransa avausvoiton Brasiliassa. Kaudella 2004 hän voitti kolme kilpailua ja sijoittui loppupisteissä neljänneksi. 125-kuutioisissa hän ajoi vain Derbillä, mutta siirtyi kaudella 2005 Aprilialle ja 250-kuutioisiin.

Ensimmäisellä kaudellaan 250-kuutioisissa Lorenzo ajoi tasaisesti 10 parhaan joukkoon jokaisessa kilpailussa neljä keskeytystä pois lukien. Hän oli kuudesti palkintokorokkeella, joista neljä kakkossijoja, mutta voittoja ei tullut.

Kauden 2006 Lorenzo aloitti hyvin. Hän voitti kauden kaksi ensimmäistä kilpailua ja ajoi kolmessa ensimmäisessä kilpailussa paalupaikalle. Kauden kolmannessa kilpailussa Turkissa hän kuitenkin kaatui kilpailun alussa, mikä sai aikaan sen että italialainen Andrea Dovizioso nousi MM-sarjan johtoon. Kiinan neljännen sijan ja Ranskan keskeytyksen jälkeen Lorenzo alkoi dominoida sarjaa. Hän ajoi yhdeksässä peräkkäisessä kilpailussa palkintokorokkeelle, joista sijoituksista peräti kuusi oli voittoja ja nousikin kuin nousi takaisin MM-sarjan johtoon kauden loppupuolella. Aika-ajoissa Lorenzo oli vieläkin ylivoimaisempi. Paalupaikkoja hän ajoi peräti 10. Huolimatta kaikesta ylivoimaisuudestaan, niin vain kaksi osakilpailua voittanut Dovizioso taisteli Lorenzon kanssa mestaruudesta aina viimeiseen kilpailuun asti, jossa neljäs sija kuitenkin sinetöi espanjalaisen mestaruuden.

Lorenzo voitti 250cc-luokan mestaruuden myös kaudella 2007, voittaen kauden aikana yhdeksän osakilpailua.

MotoGP-ura

Yamaha (2008–2016)

Kaudelle 2008 Lorenzo siirtyi ajamaan Yamahan tehdastalliin, legendaarisen Valentino Rossin tallikaveriksi. Kauden avauskilpailussa Qatarissa Lorenzo ajoi paalupaikalle, ja ensimmäisen MotoGP -voittonsa hän saavutti kauden kolmannessa osakilpailussa Portugalissa. Kauden loppupisteissä Lorenzo sijoittui lopulta neljänneksi.

Kaudella 2009 Lorenzo voitti Japanin, Ranskan, Indianapolisin ja Portugalin osakilpailut. Yhteispisteissä hän sijoittui toiseksi häviten maailmanmestaruuden 45 pisteen erolla tallikaverilleen Valentino Rossille. Lorenzo saavutti toisella kaudellaan MotoGP:ssä ja Yamahalla 12 palkintokorokesijaa ja viisi paalupaikkaa.

Kaudella 2010 hän jatkoi edelleen Yamahalla, ja varmisti uransa ensimmäisen MotoGP-luokan maailmanmestaruuden lokakuussa, sijoituttuaan Malesian GP:ssä kolmanneksi.^[3] Lorenzo voitti kauden aikana yhdeksän kilpailua ja ajoi yhteensä kuusitoista kertaa palkintokorokkeelle. Hän jäi ainoastaan Aragonissa ja Japanissa palkintokorokkeen ulkopuolelle sijoituttuaan molemmissa kilpailuissa neljänneksi. Lorenzo voitti parhaimmillaan kolme kilpailua peräkkäin ja ajoi 12:ssa ensimmäisessä kilpailussa palkintokorokkeelle. Lorenzo ajoi myös seitsemän kertaa paalupaikalle.

Hallitsevana maailmanmesatarina kaudella 2011 Lorenzo sijoittui MM-sarjassa toiseksi 90 pisteen erolla maailmanmestaruuden voittaneeseen Casey Stoneriin.^[4] Lorenzo loukkaantui Australian GP:n lämmittelyissä ja joutui jättämään kauden kolme viimeistä kilpailua ajamatta. Hän voitti kauden aikana kolme kilpailua Espanjan, Italian ja San Marinon. Lorenzo keräsi kauden aikana kymmenen palkintokorokesijoitusta ja ajoi paalupaikalle Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Hän sijoittui molemmissa kilpailuissa toiseksi.

Seuraavalla kaudella 2012 Lorenzo palasi jälleen maailmanmestariksi, ja tällä kertaa hänen pahin kilpakumppaninsa Stoner joutui jättämään kilpailuja väliin loukkaantumisten vuoksi.^[2] Lorenzo voitti lopulta mestaruuden 18 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Daniel Pedrosaan. Lorenzo ajoi kauden aikana kymmenen kertaa toiseksi, joka oli hänen huonoin sijoitus keskeytyksiä lukuun ottamatta ja ajoi voittoon kuudesti. Hän keskeytti kauden aikana vain kahdesti ensin Assenissa kolaroituaan Álvaro Bautistan kanssa ja toisen kerran kauden päätöskilpailussa Valenciassa kaatumisen myötä. Lorenzo ajoi myös seitsemän kertaa paalupaikalle.

Kaudella 2013 Lorenzo sijoittui MM-pisteissä toiseksi hävittyään maailmanmestaruuden neljän pisteen erolla tulokaskauttaan ajaneelle Marc Márquezille.^[5] Lorenzon sai uudeksi tallikaverikseen Valentino Rossin, joka palasi takaisin Lorenzon tallikaveriksi ajettuaan kaksi kautta Ducatilla. Rossi sijoittui neljänneksi, jonka Lorenzo voitti 93 pisteen erolla. Lorenzo ajoi palkintokorokkeelle neljätoista kertaa, joista kahdeksan kertaa hän ajoi voittoon. Se oli hänen kauden toiseksi eniten voittoja sitten kauden 2010, jolloin Lorenzo saavutti yhdeksän voittoa.

2014 Lorenzo sijoittui MM-pisteissä kolmanneksi Marc Márquezin voitettua mestaruuden ylivoimaisesti ja tallikaveri Valentino Rossi sijoittui toiseksi.^[6] Lorenzo hävisi Márquezille 99 pisteen erolla mestaruuden ja Rossiin piste-ero jäi 32:een. Lorenzo voitti kauden aikana kaksi kilpailua, joka oli hänen heikon saavutus sitten tulokaskauden, jolloin Lorenzo voitti yhden kilpailun. Hän voitti Aragonin ja Japanin kilpailut peräkkäin, joissa Lorenzo ajoi myös kilpailun nopeimman kierrosajan. Lorenzo ajoi yhteensä yksitoista kertaa palkintokorokkeelle ja kerran paalupaikalle. Hän ajoi yhdeksän kertaa peräkkäin palkintokorokkeelle, joista muun muassa kakkoseksi Lorenzo ajoi neljä kertaa peräkkäin.

Kausi 2015 oli Lorenzolle menestyksekkäämpi voitettuaan uransa kolmannen MotoGP:n maailmanmestaruuden. Hän voitti viiden pisteen erolla ennen toiseksi tullutta tallikaveriaan Valentino Rossia.^[7] Lorenzo aloitti kauden kolme ensimmäistä kilpailua heikommin sijoituttuaan kaksi ensimmäistä kilpailua neljänneksi ja kolmannessa viidenneksi. Tämän jälkeen Lorenzo voitti neljä kilpailua peräkkäin. Hän voitti kauden aikana yhteensä seitsemän kilpailua ja ajoi palkintokorokkeelle kaksitoista kertaa. Lorenzo ajoi kuusi nopeinta kierrosta kauden aikana, joka oli hänen uransa paras tulos. Sitä ennen hän oli ajanut viisi kertaa kilpailun nopeimman kierroksen kaudella 2012. Lorenzo ajoi viidesti paalupaikalle, joista hän ajoi kolmesti suoraan voittoon Espanjassa, Tšekissä ja Valenciassa.

Ducati (2017–2018)

Lorenzo siirtyi Ducatille kaudeksi 2017, kun huhtikuussa 2016 hänen ilmoitettiin tehneen kaksivuotisen sopimuksen.^[8] Lorenzo ajoi Ducatilla avauskaudellaan kokonaispisteissä seitsemänneksi, saavuttaen kolme palkintokorokesijaa. Hän ajoi ensimmäisen kerran palkintokorokkeelle Espanjan kilpailussa oltuaan kolmas.^[9] Sittemmin ajoi seuraavan kerran palkintokorokkeelle kauden lopulla ensin Aragonissa kolmanneksi ja Malesiassa toiseksi.

Kauden 2018 Lorenzo aloitti heikosti keskeyttäen heti avauskilpailussa Qatarissa, eikä hän seuraavassa kahdessa kilpailussa yltänyt kuin sijoille 15 ja 11. Lorenzo keskeytti vielä Espanjan kilpailun, kunnes Ranskassa hän sijoittui kuudenneksi. Lorenzo voitti tämän jälkeen kaksi kilpailua peräkkäin Italian ja Katalonian kilpailut, joista jälkimmäisessä hän ajoi myös paalupaikalle. Hän saavutti vielä yhden voiton Itävallassa ja sitä ennen yhden kakkossijan Tšekissä. Lorenzon kausi kuitenkin päättyi pian loukkaannuttuaan ulosajossa Aragonissa, jonka myötä hän joutui jättämään neljä kilpailua väliin. Lorenzo ajoi vielä päätöskilpailun Valenciassa, jossa hän sijoittui 12:sta. Lorenzo sijoittui loppupisteissä yhdeksänneksi keräten 134 pistettä.^[10]

Repsol Honda ja uran päättäminen (2019)

6. kesäkuuta 2018 Repsol Honda ilmoitti tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Lorenzon kanssa, joka korvasi uransa päättäneen Dani Pedrosan.^[11]

Lorenzon kausi alkoi vaisusti sijoittuen seitsemän ensimmäisen kilpailun aikana parhaimmillaan sijalle 11, keskeyttäen kahdesti. Kahdeksannessa kilpailussa Assenissa Lorenzo kärsi ensimmäisissä harjoituksissa sattuneen ulosajon myötä jälleen loukkaantumisen, joka piti hänet sivussa neljän kilpailun verran. Lorenzo palasi takaisin Silverstonessa, mutta kertoi omien sanojensa mukaan ajavan kivun alaisena. Loppukauden tulokset olivat vielä heikompia sijoittuen neljä kilpailua peräkkäin pisteiden ulkopuolelle. Lopulta marraskuussa Malesian kilpailun aikana Lorenzo ilmoitti päättävänsä uransa kyseiseen kauteen.^[12] Hän ajoi päätöskilpailussa Valenciassa kolmanneksitoista. Lorenzo keräsi kauden aikana vain 38 pistettä, jolla hän sijoittui loppupisteissä 19:nneksi.^[13]

Testikuljettajana (2020)

Tammikuussa 2020 Yamaha ilmoitti tehneensä sopimuksen Lorenzon kanssa testikuljettajan paikasta. Lorenzo olisi vastuussa Yamahan Euroopan testiryhmästä.^[14]

Tilastot

Lähteet

500cc / MotoGP -luokan kuljettajien maailmanmestarit

1940-luku: 1949:  L. Graham

1950-luku: 1950:  U. Masetti 1951:  G. Duke 1952:  U. Masetti 1953:  G. Duke 1954:  G. Duke 1955:  G. Duke 1956:  J. Surtees 1957:  L. Liberati 1958:  J. Surtees 1959:  J. Surtees 2000-luku: 2000:  K. Roberts Jr. 2001:  V. Rossi 2002:  V. Rossi 2003:  V. Rossi 2004:  V. Rossi 2005:  V. Rossi 2006:  N. Hayden 2007:  C. Stoner 2008:  V. Rossi 2009:  V. Rossi

1960-luku: 1960:  J. Surtees 1961:  G. Hocking 1962:  M. Hailwood 1963:  M. Hailwood 1964:  M. Hailwood 1965:  M. Hailwood 1966:  G. Agostini 1967:  G. Agostini 1968:  G. Agostini 1969:  G. Agostini 2010-luku: 2010:  J. Lorenzo 2011:  C. Stoner 2012:  J. Lorenzo 2013:  M. Márquez 2014:  M. Márquez 2015:  J. Lorenzo 2016:  M. Márquez 2017:  M. Márquez 2018:  M. Márquez 2019:  M. Márquez

1970-luku: 1970:  G. Agostini 1971:  G. Agostini 1972:  G. Agostini 1973:  P. Read 1974:  P. Read 1975:  G. Agostini 1976:  B. Sheene 1977:  B. Sheene 1978:  K. Roberts 1979:  K. Roberts 2020-luku: 2020:  J. Mir 2021:  F. Quartararo

1980-luku: 1980:  K. Roberts 1981:  M. Lucchinelli 1982:  F. Uncini 1983:  F. Spencer 1984:  E. Lawson 1985:  F. Spencer 1986:  E. Lawson 1987:  W. Gardner 1988:  E. Lawson 1989:  E. Lawson

1990-luku: 1990:  W. Rainey 1991:  W. Rainey 1992:  W. Rainey 1993:  K. Schwantz 1994:  M. Doohan 1995:  M. Doohan 1996:  M. Doohan 1997:  M. Doohan 1998:  M. Doohan 1999:  À. Crivillé

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Espanja Ranska BnF data Katalonia Yhdysvallat