Klaus Holma

Klaus Ben Holma (3. huhtikuuta 1914 Hämeenlinna – 9. marraskuuta 1944 Helsinki) oli suomalainen taidehistorioitsija ja kirjailija.

Henkilöhistoria

Holman vanhemmat olivat seemiläisten kielten dosentti, suurlähettiläs Harri Holma (1886–1954) ja Alli Hagfors-Haapakoski (1888–1963). Hän opiskeli ensi alkuun Helsingin Normaalilyseossa ja sittemmin Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Siellä hänen luokkatovereitaan olivat muun muassa Eino E. Suolahti, Kai Polón ja Saima Harmaja, joka perehdytti hänet runouteen. Ylioppilastutkinnon Holma suoritti 1932. Isän muutettua perheineen suurlähettilääksi Ranskaan Holma opiskeli taidehistoriaa Pariisin Sorbonnen ja Helsingin yliopistoissa opettajinaan muun muassa Onni Okkonen ja Yrjö Hirn. Hän väitteli filosofian tohtoriksi joulukuussa 1940 aiheenaan Louis Davidin suhde antiikkiin. Paitsi Ranskaa, Holma kierteli Italiassa ja Englannissa. Holma keräsi 1930-luvulla yhdessä äitinsä kanssa taidetta ja antiikkiesineistöä Pariisin antiikkimarkkinoilta ja Ranskan maaseudulta. Kerätty esineistö on nykyisin näytteillä Holman muistokokoelmassa Lahden historiallisessa museossa. Holma avioitui 1939 ranskalaisen Simonne Sachsin kanssa. Talvisodan alkuvaiheissa Holma ja hänen ystävänsä Aladár Paasonen neuvottelivat Ranskan johdon ja Kansainliiton kanssa Suomelle annettavasta tuesta. Holma palasi Pariisista Suomeen tammikuun alussa 1940 ja suoritti sitten upseeriopintoja. Jatkosodan alussa hän palveli rintamalla, mutta myöhemmin pääosin Mannerheimin esikunnassa Mikkelissä. Holma teki itsemurhan 9. marraskuuta 1944. Hänet löydettiin Pohjoisella Rautatienkadulla sijainneen kerrostalon ullakolta hirttäytyneenä. ^[1]

Kirjallinen tuotanto

Holma oli kielellisesti ja musiikillisesti lahjakas. Hän julkaisi esseitä, runoja, näytelmiä ja taidehistoriallisia tutkimuksia. Häntä innoitti etenkin ranskalainen modernisti André Gide sekä Roger Martin du Gard. Holma kirjoitti julkaistujen teostensa lisäksi jatkosodan aikana toisen maailmansodan aikaiseen Eurooppaan sijoittunutta romaania joka jäi kuitenkin käsikirjoituksen asteelle. ^[1]

Teokset

David: son evolution et son style, väitöskirja. Pariisi 1940
Nuoruus vanhassa talossa, romaani. Otava 1943
Kolme. Otava 1944
Runoja, elämäkerrallisen johdannon kirjoittanut Eino E. Suolahti. Otava 1945
Michel de Montaigne: Esseitä ; valikoinnin suorittanut Klaus Holma; suomentanut Marketta Enegrén; vieraskieliset sitaatit kääntänyt Reino Hakamies; johdannon kirjoittanut ja selityksin varustanut Eino E. Suolahti. WSOY 1955, 2. p. 1960, 3. p. 1985, 4. p. 1999

Lähteet

Suomen kirjailijat tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
Lahden Kaupunginmuseo – Klaus Holman muistokokoelma
Helka WebVoyage – teosluettelo^{[vanhentunut linkki]}

↑ ^a ^b Kulttuurihistoria nyt 10.11.2014 : Klaus Holman hetket

Aiheesta muualla

Toivo Pekkanen, Reino Rauanheimo (toim.): Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja: Klaus Holma, s. 604-609. Porvoo: WSOY, 1947.

Klaus Holman lehtiartikkeleita:

Avignon, paavien kaupunki, Helsingin Sanomat, 11.03.1934, nro 68, s. 27, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Cèzanne - porvarillinen diletantti vai vallankumouksellinen?, Uusi Suomi, 28.06.1936, nro 170, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Länsi-Ranskan historiallisia muistomerkkejä : Languedoc, Uusi Suomi, 27.09.1936, nro 261, s. 30, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Raskolnikov ja Julien Sorel, Suomalainen Suomi : Suomalaisuuden liiton julkaisema kulttuuripoliittinen aikakauskirja, 01.12.1936, nro 6, s. 30, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Pariisin taidenäyttelyistä, Valvoja-Aika, 01.01.1938, nro 5-7, s. 29, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
André Gide, Suomalainen Suomi : Suomalaisuuden liiton julkaisema kulttuuripoliittinen aikakauskirja, 01.05.1938, nro 5, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Ranskalainen taide, Helsingin Sanomat, 29.05.1938, nro 142, s. 33, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot