Kyrönmaan seutukunta

Hakusana ”Kyrönmaa” ohjaa tänne. Samannimisestä lehdestä, katso Kyrönmaa (lehti).
Kyrönmaan seutukunta

sijainti

Infobox OK

Kyrönmaan seutukunta oli yksi Suomen seutukunnista. Siihen kuului alun perin kolme kuntaa. Se sijaitsi Pohjanmaan maakunnassa. Siihen kuului lakkautushetkellä kaksi kuntaa, ja Euroopan unionin alueluokitusjärjestelmässä sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 151. Seutukunta lakkautettiin vuonna 2021, kun Isonkyrön kunta siirtyi osaksi Etelä-Pohjanmaan maakuntaa, Laihian kunnan siirtyessä osaksi Vaasan seutukuntaa.[1]

Kyrönmaa on aiemmin tarkoittanut suomenkielistä Etelä-Pohjanmaata, etenkin Kyrönjokilaaksoa.[2]

Kunnat

Vaakuna Kunta Seutukunnan jäsen
Isonkyrön vaakuna Isokyrö (kunta) 31.12.2020 asti
Laihian vaakuna Laihia (kunta) 31.12.2020 asti
Vähänkyrön vaakuna Vähäkyrö (kunta) 31.12.2012 asti

Historia

  • 1. tammikuuta 2013 Vähäkyrö jätti seutukunnan liittyessään Vaasan seutukuntaan kuuluvaan Vaasan kaupunkiin.
  • 1. tammikuuta 2021 Isokyrö siirtyi Etelä-Pohjanmaan maakuntaan ja Seinäjoen seutukuntaan, Laihian siirtyessä osaksi Vaasan seutukuntaa.

Väestönkehitys

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty seutukunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Kyrönmaan seutukunnan väestönkehitys 1980–2020
Vuosi Asukkaita
1980
  
12 411
1985
  
12 842
1990
  
12 944
1995
  
12 855
2000
  
12 565
2005
  
12 608
2010
  
12 835
2015
  
12 875
2020
  
12 467
Lähde: Tilastokeskus.[3]

Lähteet

  1. Luokitus: Seutukunnat 2021 | Tilastokeskus www.stat.fi. Viitattu 27.1.2021.
  2. Facta2001, WSOY 1981, 9. osa, palsta 451
  3. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 5.3.2018.

Aiheesta muualla

  • Isonkyrön kunnan kotisivut
  • Laihian kunnan kotisivut


  • n
  • k
  • m
Pohjanmaan maakunnan seutukunnat
Nykyiset seutukunnat
Entiset seutukunnat
  • Kyrönmaa
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.