Lehtilaita

Lehtilaita tarkoittaa yleensä kasvin lehtilavan reunan ulkonäköä. Lehtilaidan kuvaamisessa käytetään usein vakiintuneita termejä, kuten esimerkiksi ehytlaitainen, sahalaitainen, nirhalaitainen ja nyhälaitainen. Kaikilla kasveilla ei kuitenkaan ole lehdissään selkeää, tietynlaista lehtilaitaa, ja lehtilaidan ulkonäön kuvaileminen voi olla hankalaa etenkin silloin, jos lehtilapa on liuskoittunut. Mikäli kasvin lehtilapa on jakautunut lehdyköiksi, voidaan lehtilaitaa kuvaavilla termeillä kuvata myös lehdyköiden laitaa.

Yleisesti ottaen yksisirkkaistilla kasveilla lehtilaita on tavallisesti ehyt, kun taas kaksisirkkaisilla, joihin suurin osa Suomenkin luonnonvaraisista kasveista kuuluu, lehtilaita voi vaihdella.

Tietynlainen lehtilaita voi olla lajille tyypillinen ominaisuus, jolloin sitä voidaan käyttää tuntomerkkinä kasvin lajia määritettäessä. Esimerkiksi poimulehtien (Alchemilla) lajinmääritys perustuu osittain lehtien liuskojen lehtilaidan ulkonäköön.

Erilaisia lehtilaitoja

  • Ehytlaitainen
    Ehytlaitainen
  • Liuskainen
    Liuskainen
  • Mutkalaitainen
    Mutkalaitainen
  • Aaltolaitainen
    Aaltolaitainen
  • Piikkilaitainen
    Piikkilaitainen
  • Nyhälaitainen
    Nyhälaitainen
  • Nirhalaitainen
    Nirhalaitainen
  • Hammaslaitainen
    Hammaslaitainen
  • Hienohampainen
    Hienohampainen
  • Sahalaitainen
    Sahalaitainen
  • Hienosahainen
    Hienosahainen
  • Toissahainen
    Toissahainen
  • Ripsilaitainen
    Ripsilaitainen

Lähteet

  • Sirkka Hakalisto, Timo Hokkanen, Raisa Leinonen, Kasviharrastajan opas, 1991, Tammi
  • Bo Mossberg, Lennart Stenberg, Maastokasvio, 2007, Värnamo, Tammi, suomeksi toimittanut Seppo Vuokko, sivu 291