Luettelo Platonin dialogien sivuhenkilöistä

Luettelo henkilöistä, jotka esiintyvät Platonin dialogeissa joko Sokrateen keskustelukumppaneina tai muuten paikalla olleina. Osa henkilöistä on todistetusti historiallisia, osa on historiallisia mutta heidän esiintymisensä dialogeissa on kuvitteellista, ja osa saattaa puolestaan olla pelkästään kuvitteellisia hahmoja.

Adeimantos

Adeimantos oli Platonin veli. Hän esiintyy dialogeissa Parmenides ja Valtio.

Alkibiades

Alkibiades oli tunnettu ateenalainen poliitikko, joka esiintyy neljässä dialogissa: hänen mukaansa nimetyissä dialogeissa Alkibiades I ja Alkibiades II, sekä dialogeissa Pidot ja Protagoras.

Agathon

Agathon oli ateenalainen näytelmäkirjailija, jonka kotiin sijoittuu dialogi Pidot.

Antifon

Antifon oli Adeimantoksen, Glaukonin ja Platonin velipuoli.[1] Hän esiintyy dialogissa Parmenides.

Anytos

Anytos, Anthemionin poika, oli ateenalainen demokraatti, "kunnon ateenalainen", joka esiintyy dialogissa Menon. Sen lisäksi hän esiintyy Sokrateen puolustuspuheessa Sokratesta syyttäneiden henkilöiden johtajana. Sokrates sanoo hänen toimineen oikeudessa valtiomiesten ja käsityöläisten edustajana.

Apollodoros

Apollodoros esiintyy dialogeissa Faidon ja Pidot.

Aristodemos

Aristodemos esiintyy dialogissa Pidot.

Aristofanes

Aristofanes oli tunnettu komediakirjailija, joka esiintyy dialogissa Pidot.

Aristoteles

Aristoteles, eri henkilö kuin samanniminen tunnettu filosofi, oli myöhempi kolmenkymmenen tyrannin jäsen. Hän esiintyy dialogissa Parmenides. Hänen voi hyvin nähdä siinä edustavan juuri myöhemmin tunnettua filosofia.[2]

Demodokos

Demodokos oli Sokrateen ystävä ja Theageen isä. Hän esiintyy dialogissa Theages. Ei tiedetä, oliko kyseessä sama Demodokos jonka mukaan on nimetty epäperäinen dialogi Demodokos.

Dionysodoros

Dionysodoros esiintyy dialogissa Euthydemos.

Ekhekrates

Ekhekrates oli flioslainen, joka esiintyy kehyskertomuksessa dialogissa Faidon.

Erysimakhos

Erysimakhos esiintyy dialogissa Pidot.

Eudikos

Eudikos esiintyy lyhyemmässä Hippiaassa.

Eukleides

Eukleides Megaralainen oli filosofi, joka esiintyy dialogissa Theaitetos.

Euthydemos

Euthydemos oli sofisti, joka esiintyy dialogissa Euthydemos.

Euthydemos, mahdollisesti eri henkilö, oli myös Kefaloksen poika, joka on taustalla dialogissa Valtio.

Euthyfron

Euthyfron esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Euthyfron.

Faidon

Faidon oli Sokrateen oppilas. Hän esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Faidon.

Faidros

Faidros oli ateenalainen filosofi ja Sokrateen ystävä. Hän esiintyy kahdessa dialogissa: hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Faidros sekä dialogissa Pidot.

Filebos

Filebos esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Filebos.

Glaukon

Glaukon oli Platonin veli ja Sokrateen oppilas. Hän esiintyy dialogeissa Parmenides ja Valtio.

Gorgias

Gorgias oli tunnettu puhuja ja puhetaidon opettaja, joka esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Gorgias.

Hermogenes

Hermogenes oli Hipponikoksen poika ja Kalliaan veli. Hän esiintyy dialogissa Kratylos.

Hermokrates

Hermokrates oli syrakusalainen kenraali. Hän esiintyy dialogeissa Kritias ja Timaios. Hänen mukaansa on nimetty hypoteettinen dialogi Hermokrates.

Hippias

Hippias oli tunnettu sofisti, joka esiintyy kolmessa dialogissa: hänen mukaansa nimetyissä laajemmassa Hippiaassa ja lyhyemmässä Hippiaassa, sekä dialogissa Protagoras.

Hippokrates

Hippokrates esiintyy dialogissa Protagoras.

Hippothales

Hippothales oli Lysikseen rakastunut mies, joka esiintyy dialogissa Lysis.

Ion

Ion oli efesolainen rhapsodi eli ammattimainen runouden esittäjä. Hän esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Ion.

Kallias

Kallias oli varakas ateenalainen, Hipponikoksen poika ja Hermogeneen veli. Hänen kotiinsa sijoittuu dialogi Protagoras.

Kallikles

Kallikles esiintyy dialogissa Gorgias.

Kebes

Kebes oli Sokrateen oppilas. Hän esiintyy dialogissa Faidon.

Kefalos Klazomenailainen

Kefalos oli klazomenailainen vanhempi aseidentekijä, joka esiintyy dialogissa Parmenides.[3][4]

Kefalos Syrakusalainen

Kefalos oli syrakusalainen Lysaniaan poika ja Kefaloksen pojanpoika sekä puhuja Lysiaan isä. Hän esiintyy dialogissa Valtio.[4]

Khairefon

Khairefon esiintyy dialogeissa Gorgias ja Kharmides.

Kharmantides

Kharmantides oli Kefaloksen poika. Hän esiintyy dialogissa Valtio.

Kharmides

Kharmides esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Kharmides.

Kleinias III

Kleinias III oli Alkibiadeen serkku, joka esiintyy dialogissa Euthydemos.

Kleinias Knossoslainen

Kleinias oli kreetalainen, joka esiintyy dialogeissa Lait ja Epinomis.

Kleitofon

Kleitofon oli Thrasymakhoksen ystävä. Hän esiintyy kahdessa dialogissa: hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Kleitofon sekä dialogissa Valtio.

Kratylos

Kratylos oli ateenalainen filosofi, joka esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Kratylos.

Krinas

Krinas esiintyy dialogissa Protagoras.

Kritias

Kritias oli Platonin sukulainen. Hän esiintyy neljässä dialogissa: dialogissa Kharmides, hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Kritias, sekä dialogeissa Protagoras ja Timaios.

Kriton

Kriton oli Sokrateen oppilas ja ystävä. Hän esiintyy kolmessa dialogissa: dialogeissa Euthydemos ja Faidon sekä hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Kriton.

Ktesippos

Ktesippos esiintyy dialogeissa Euthydemos ja Lysis.

Lakhes

Lakhes (n. 475-418 eaa.), Melanopoksen poika, oli ateenalainen aristokraatti ja kenraali, joka esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Lakhes.

Lykon

Lykon oli ateenalainen, joka oli yksi Sokrateen syyttäjistä. Hän esiintyy Sokrateen puolustuspuheessa puhujien edustajana.

Lysias

Lysias oli Kefalos Syrakusalaisen poika, joka on taustalla dialogissa Valtio.

Lysimakhos

Lysimakhos oli Aristeides Oikeamielisen poika. Hän esiintyy dialogissa Lakhes.

Lysis

Lysis esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Lysis.

Megillos

Megillos oli lakedaimonialainen, joka esiintyy dialogeissa Epinomis ja Lait.

Melesias

Melesias oli Thukydides vanhemman poika. Hän esiintyy dialogissa Lakhes.

Meletos

Meletos oli ateenalainen, joka oli yksi Sokrateen syyttäjistä. Hän esiintyy Sokrateen puolustuspuheessa syyttäjien pääpuhujana ja runoilijoiden edustajana.

Meneksenos

Meneksenos esiintyy dialogissa Lysis sekä hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Meneksenos.

Menon

Menon oli sofistien opeista kiinnostunut thessalialainen ylimys.[5] Hän ja hänen orjapoikansa esiintyvät dialogissa Menon.

Nikeratos

Nikeratos on taustalla dialogissa Valtio.

Nikias

Nikias oli ateenalainen sotilas, joka esiintyy dialogissa Lakhes.

Parmenides

Parmenides oli elealainen filosofi, joka on sijoitettu todennäköisesti kuvitteellisesti Sokrateen keskustelukumppaniksi dialogiin Parmenides.

Pausanias

Pausanias esiintyy dialogissa Pidot.

Polemarkhos

Polemarkhos oli Kefaloksen poika. Hän esiintyy dialogissa Valtio.

Polos

Polos oli sisilialainen sofisti ja puhetaidon opettaja, joka esiintyy dialogissa Gorgias.

Prodikos

Prodikos oli sofisti, joka esiintyy dialogissa Protagoras.

Protagoras

Protagoras oli sofisti, joka esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Protagoras.

Protarkhos

Protarkhos esiintyy dialogissa Filebos.

Pythodoros

Pythodoros esiintyy dialogissa Parmenides.

Simmias

Simmias oli Sokrateen oppilas, joka esiintyy dialogissa Faidon.

Nuorempi Sokrates

Nuorempi Sokrates (Sôkratês ho Neôteros) esiintyy dialogeissa Sofisti ja Valtiomies.

Terpsion

Terpsion esiintyy dialogissa Theaitetos.

Theages

Theages oli Demodokoksen poika. Hän esiintyy hänen mukaansa nimetyssä dialogissa Theages.

Theaitetos

Theaitetos oli matemaatikko, joka esiintyy dialogeissa Sofisti ja Theaitetos.

Theodoros

Theodoros Kyreneläinen oli matemaatikko, joka esiintyy dialogeissa Sofisti, Theaitetos ja Valtiomies.

Thrasymakhos

Thrasymakhos oli sofisti, joka esiintyy dialogissa Valtio.

Timaios

Timaios Lokroilainen oli matemaatikko, joka esiintyy dialogeissa Kritias ja Timaios.

Zenon Elealainen

Zenon Elealainen oli elealainen filosofi, joka on sijoitettu todennäköisesti kuvitteellisesti Sokrateen keskustelukumppaniksi dialogiin Parmenides.

Nimeltä mainitsemattomia henkilöitä

Lysimakhoksen ja Melesiaan pojat ovat paikalla dialogissa Lakhes.

Menonin orjapoika ratkaisee geometrisen ongelman dialogissa Menon.

"Tuntematon ateenalainen" ("Athênaios ksenos") on keskustelukumppanina dialogeissa Epinomis ja Lait.

"Tuntematon elealainen" ("Eleatês ksenos") on keskustelukumppanina dialogeissa Sofisti ja Valtiomies.

Vanginvartija esiintyy dialogissa Faidon.

"Ystävä" on keskustelukumppanina dialogeissa Hipparkhos, Minos, Pidot ja Protagoras.

Lähteet

  • Platon: Teokset I. Apologia. Kriton. Lakhes. Hippias (lyhyempi dialogi). Ion. Euthyfron. Kharmides. Lysis. Protagoras. Suomennos Kaarle Hirvonen, Marja Itkonen-Kaila, Marianna Tyni. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15892-9.
  • Platon: Teokset II. Gorgias. Menon. Meneksenos. Euthydemos. Kratylos. Suomennos Marja Itkonen-Kaila, Pentti Saarikoski, Marianna Tyni. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15893-7.
  • Platon: Teokset III. Faidon. Pidot. Faidros. Parmenides. Theaitetos. Suomennos Marja Itkonen-Kaila. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15894-5.
  • Platon: Teokset IV. Valtio. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15895-3.
  • Platon: Teokset V. Sofisti. Valtiomies. Timaios. Kritias. Filebos. Suomennos A. M. Anttila, Marja Itkonen-Kaila. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15896-1.
  • Platon: Teokset VI. Lait. Suomentaneet Marja Itkonen-Kaila, Holger Thesleff, Tuomas Anhava ja A. M. Anttila. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15897-X.
  • Platon: Teokset VII. Epinomis. Alkibiades I. Hippias (laajempi dialogi). Kirjeet VI-VIII. Muut epäperäiset teokset: Kirjeet I-V, IX-XIII. Kleitofon. Theages. Kilpailijat. Hipparkhos. Minos. Sisyfos. Demodokos. Hyveestä. Oikeamielisyydestä. Eryksias. Alkibiades II. Aksiokhos. Suomennos A. M. Anttila, Marja Itkonen-Kaila. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15898-8.

Viitteet

  1. Jowett, Benjamin: Johdanto teokseen Parmenides.
  2. Carlson, Lauri: Selitykset teokseen Platon: Teokset III, s. 399.
  3. Rickless, Samuel: Plato's Parmenides The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 17.2.2009. (englanniksi)
  4. a b Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 668. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  5. Remes, Thesleff: Selitykset teokseen Platon Teokset II, s. 302.