Macarena

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
”Macarena”
Los del Río
Kappaleen ”Macarena” kansikuva
Kappaleen tiedot
 Julkaistu 14. elokuuta 1995 (engl. versio)
 Tyylilaji dancepop
 Kesto 04.13
 Levy-yhtiö RCA

Macarena” on Los del Río -yhtyeen singlenä julkaistu musiikkikappale, joka on kaupallisesti yksi kaikkien aikojen suurimpia hittejä. Kappaleeseen liittyyselvennä myös tietynlainen tanssi.

Macarena julkaistiin alun perin vuonna 1993 espanjankielisenä, jolloin se saavutti huomattavaa menestystä Meksikossa ja Espanjassa. Vuonna 1996 Bayside Boys -niminen ryhmä miksasi sen uudelleen englanninkielisin sanoituksin, jolloin kappaleesta tuli maailmanlaajuinen hitti. Macarena pysyi Yhdysvalloissa Billboard-singlelistan ykkösenä 14 viikkoa ja pysyi listalla noin 15 kuukautta. Radiosoiton lisäksi kappaletta soitettiin runsaasti muun muassa urheilutapahtumissa. Kappaleessa yhdistyvät flamencon, rumban ja tanssipopin vaikutteet. Kappaleen sanoitus kertoo samannimisestä naisesta. Jotkut tunnetut amerikkalaiset konservatiivipoliitikot kritisoivat kappaleen sanoja moraalittomiksi.

Los del Mar -niminen ryhmä teki kappaleesta coverversion jo vuonna 1995, ja se julkaistiin Britanniassa mutta ei noussut siellä listoille.

VH1-kanavan ohjelmassa 100 suurinta yhden hitin ihmettä ”Macarena” valittiin suurimmaksi. Eräässä saman kanavan toisessa ohjelmassa kappale valittiin huonoimmaksi listaykköseksi.

Kappaleeseen liittyy myös tanssi, jonka eräs venezuelalainen flamencon opettaja keksi oppilaitaan varten. Tanssi levisi pian maailmalle – se ei kuulunut alun perin lauluun, mutta näkyi jo vuonna 1996 julkaistun version musiikkivideolla.

Aiheesta muualla

  • Todd in the Shadows: One Hit Wonderland – "Macarena" by Los del Rio Kappaleen historiikki. Video, 25 min.