Villähde

Lahden Autokori Oy:n entinen koritehdas Villähteellä. Nykyään tehtaassa sijaitsee yli 40 yritystä käsittävä Liike- ja Yrityskeskus Kori.
Villähteeläinen Valtteri Bottas.

Villähde on entisen Nastolan kunnan lounaisosaan sijoittuva kylä, joka kuuluu nykyään Lahteen. Salpausselän reunamuodostuma, rautatie ja maantiet halkovat kylää. Siellä sijaitsevat mm. K-Market Solina, Sale, kyläkirjasto ja -toimisto, ABC Nastola, Tokmanni Nastola, S-market Villähde, Lähde-grilli, Lähdekrouvi, Erstan ja Villähteen koulut, Villähteen Leipä sekä Villähteen Kukkasen ja Kymijärven uimarannat. Villähteellä toimi aikaisemmin myös Lahden Autokorin linja-autotehdas, jonka tuotanto siirrettiin uusiin tiloihin Lahteen. Nykyisin Autokorin tiloissa toimii Liike- ja yrityskeskus Kori yli 40 yrityksen voimin.lähde?

Villähteelle on myös joulukuussa 2010 avattu rautatieasema, jossa pysähtyvät Lahden ja Kouvolan välillä kulkevat taajamajunat. Asema oli henkilöliikenteen käytössä aiemmin vuosina 1888–1970.[1]

F1-kuljettaja Valtteri Bottas on kotoisin Villähteeltä.

Katso myös

  • Erstan kartano

Lähteet

  1. Iltanen, Jussi: ”20. Pietarin rata ja oikorata”, Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat, s. 252. Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3.

Aiheesta muualla

  • Villähteen kyläyhdistys ry

 

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Lahti
Kaupunginosat

Ahtiala · Asemantausta · Hennala · Jalkaranta · Jokimaa · Järvenpää · Kartano · Kerinkallio · Keski-Lahti · Kilpiäinen · Kiveriö · Kivimaa · Koiskala · Kolava · Kujala · Kunnas · Kytölä · Kärpänen · Laune · Metsäkangas · Mukkula · Myllypohja · Möysä · Niemi · Nikkilä · Okeroinen · Paavola · Pesäkallio · Pirttiharju · Renkomäki · Salpausselkä · Sopenkorpi · Viuha · Ämmälä

Asuinalueet

Anttilanmäki · Harjunalusta · Hiekkanummi · Kariniemi · Karisto · Liipola · Lotila · Metsäkangas · Petsamo · Riihelä · Saksala · Soltti · Venetsia

Järvet

Alasenjärvi · Joutjärvi · Kymijärvi · Merrasjärvi · Pikku-Vesijärvi · Vesijärvi

Saaret

Enonsaari

Museot

Lahden kaupunginmuseon yksiköt: Hiihtomuseo · Historiallinen museo · Kuvakokoelma · Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva · Radio- ja tv-museo · Sotilaslääketieteen museo
Muut: Askon museo · Ravintolamuseo · Sairaalamuseo · Suomen sotilasmusiikkimuseo

Rakennukset ja alueet

Jokimaan ravikeskus · Lahden kaupungintalo · Lahden rautatieasema · Lahden teatteritalo · Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto · Lahden kisapuisto · Lahden stadion · Radiomäki · Ristinkirkko · Salpausselän hyppyrimäet · Sibeliustalo

Puistot

Fellmaninpuisto · Erkonpuisto · Kariniemen puisto · Lanu-puisto · Pikku-Vesijärven puisto

Luonnonsuojelualueet

Häränsilmä-lampi · Linnaistensuo · Pesäkallio

Patsaat, muistomerkit ja -laatat

Hakkapeliittain kotiinpaluu · Hirvi-patsas · Lahden taistelussa kaatuneiden saksalaisten muistomerkki · Launeen neidot · Lumisota · Mannerheimin ratsastajapatsas · Mikael Agricolan muistomerkki · Punavankien muistomerkki · Vapauden Hengetär

Tapahtumat

F1 Powerboat Racing · Lahden julistebiennale · Lahden kansainvälinen kirjailijakokous · Lahden markkinat · Lahden runomaraton · Salpausselän Kisat · Summer Up